Muumilimppari maistuu edelleen yhtä hellyyttävän ällöttävältä kuin lapsena ja Leikaksen kirjasta tulee jonkin verran sankarini Markus Kajo mieleen. Kalenteri näyttää liian täydeltä siihen nähden, ettei koulua ole enää paljoa jäljellä ja työvuorolistat kesäkuun loppuun ovat ihan hyvät.

Ja mitä luennolla käsiteltiin… Puhdastilapukeutumista, tutkimuslaboratorioiden laatu on kurssin otsikko. Harmittaa, että kaikkein kiinnostavimmat luennot ovat aina näitä hieman toisarvoisilla kursseilla. Ja kirjan avasin oikeasti vasta kahvitauon alussa.

Olen lukenut aika paljon viime aikoina, koska olen yrittänyt vältellä etenkin opinnäytetyön tekoa. Olen lukenut Pulkkista, Rotkoa, Sinisaloa ja nyt on menossa tosiaan tuo Leikas. Taidan olla pikkuhiljaa hivuttautumassa takaisin nuoruuteeni ja karvainen, (lähes) ikiunta nukkuva idealisti liikuttelee hieman levottomana korviaan ja odottaa ateriaansa erityisesti suomalaisista klassikkokirjoista. Taidan seuraavaksi lukea uudemman kerran Sinuhen ja sen jälkeen Umberto Ecoa.

Olen nyt kovasti jännän äärellä. Kerron lisää kunhan olen varmistanut jännän todelliset ääret toivottavasti mahdollisimman pian :)

Terveisiä Hyvinkäältä. Huominen on töitä, joten tulin jo nyt äidin luokse yöksi. On ihan järjettömän turhautunut, levoton ja keskittymiskyvytön olo. Sietäisi mennä istumaan keskelle (kävely-, tai muuta vähän liikennöityä) tietä ja pohdiskella elämää. Voisi myös lukea taas kerran Supernaiivin, se saattaisi auttaa myös.

Mahani päälle hyppäsi joku aika sitten seitsemän kiloa kissaa. Tässä se nyt hölmön näköisenä möllöttää.

Pää käy ylikierroksilla. Ääääh.

Kuten arvata saattaa, on vapunpäivä mennyt minulla, kuten varmaan lähes kaikilla muillakin opiskelijoilla, aika koomassa. Eilen vietimme vappua muutaman kaverin kanssa kaverin luona ja kansakunnan yleisessä olohuoneessa, eli Ravintola Domarissa. Luonnollisesti ilta vietettiin karaokea kuunnellen,  sillä livebändi oli saapuessamme jo lopettanut. Ilta päättyi valomerkin jälkeiseen kauppaanjuoksuun ja nukkumaan muutaman kilometrin päähän kotiin.

Uusi puhelimeni on niin hieno, että siihen sai näpsäkästi ladattua wordpress-softan, jota tässä parhaillaan testailen. Mauno-kissakin
pääsi osaksi tätä postausta. En muista, olenko kertonut Manulista kovin paljoa, joten nyt seuraa pieni esittely.

Mauno on syntynyt 3.7.2011 oriveteläisessä (Stallion Water, har har har) maatalossa. Sillä on neljä sisarusta ja se on punavalkoinen komea kollipoika. Luonteeltaan se on maailman herttaisin ja ihmisrakkain otus ja sen lempipuuhaa on käydä kanssani suihkussa. Kynsien leikkaamisesta se ei tykkää yhtään ja siitä todisteena minulla onkin muutamia arpia käsivarsissa.

Olen tehnyt loistavan musiikillisen löydön kaverini autosta. Bändin nimi on Apaches, ja orkesteri soittaa kaikkia hauskoja covereita, kuten Don’t Cry For Me, Argentina Evita-musikaalista ja Rod Stewartin Sailing, joka soi nyt. Sitä laulettiin ala-asteella paljon. Näitä biisejä on hauska kuunnella, ne ovat iloisia ja niistä tulee hyvä mieli.

Hyvin toimii WP-softa. Sehän tarkoittaa sitä, että blogaus on entistä helpompaa ja sitä voi mukavasti tehdä vaikka bussista. En tosin tällä hetkellä liiku juurikaan bussilla, koska fillari on kivempi liikuntaväline. Junassa kuitenkin tulee jonkin verran työvuorojen takia istuskeltua.

I’m flying, I’m flying
Like a bird cross the sky
I’m flying, I’m flying
To be with you, to be free

Mieleni tekisi lähteä metsään. Nyt.

Tämä postaus sisältää muutamia huonohkoja kuvia, sillä en ole vielä ihan samaa mieltä uuden puhelimeni kameran kanssa. Mutta koska on uusi puhelin, voi sillä räpsiä kuvia!

Eilen illalla kävin geokätköilemässä Tampereen itäisellä puolella. Teiskontien varressa oli jokin etanoiden kansanvaellus. Hirveä määrä kotiloita ryömi tien toiselle puolelle. Muutama retardietana yritti mennä kyllä väärään suuntaan, mutta lähes kaikki ylittivät kevyen liikenteen väylää Teiskontietä kohti.

Tänään ohjelmassa oli muutama lempääläläinen kiva geokätkö ja ruokaa Kirskaanniemessä. Menu sisälsi vihanneksia ja porsaan sisäfilettä hiilloksessa kypsytettynä, bearnaise-kastiketta sekä raejuustoa ja jälkiruuaksi teetä.

Ruuanjälkeinen ylivalottunut tyytyväisyys. Maisemat olivat kauniita ja ruoka sekä mieli oikein hyvä. Olen onnellisimmillani nuotiolla savun tuoksussa, auringonvalossa ja metsässä.

Eilinenkin päivä on mennyt täysin unessa. Tai no ei ihan täysin, nyt kykenen muistamaan, mitä tein aamulla, päivällä ja illalla. Se tosin ei ole vaikeaa: opinnäytetyö. Siirsin itseni työmaalle aamuseitsemäksi, kävin kierrolla, auttelin toista saman osaston kiertäjää ja opettelin käyttämään uutta laitetta. Tein hillittömän määrän ajatustyötä saadakseni langat pysymään kasassa ja yhdistettyä 4*30 seitsemänmerkkistä numerosarjaa. Lähdin kotiin viiden aikaan, ja jatkoin kotona kirjoittelua.

Tänään on sen sijaan ollut mukava päivä, vaikka nukuinkin huonosti. Kissa söi koko yön sohvapöydällä olevaa kukkaa ja minä toivoin kukan olevan erittäin myrkyllinen ja koituvan kissan kohtaloksi ennen aamuyötä, jotta saisin jossain vaiheessa nukkua. En saanut. Tänään raahauduin sairaalalle puoli yhdeksäksi ja ajoin näytteitä sitä mukaa kun niitä tuli ja luppoajan käytin itse raportin kirjoittamiseen. Tuntuu, ettei se ole edes alussa vielä, vaikka sivuja on jo 36. Suurin osa teoriatiedosta puuttuu, mutta kyllä se varmaan tästä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni oli tänään sellainen olo, että töistä lähteminen johonkin tiettyyn aikaan tuntuu älyttömältä ajatukselta. Normaalisti joku jatkaa aina töitä siitä, mihin on itse jäänyt ja työt tulee kyllä tehtyä, mutta tämän opinnäytetyön kanssa asian laita on ihan toinen. Sitä tietää, että seuraavana päivänä on jatkettava tasan siitä, mihin on jäänyt edellisenä. Siitä seuraa se tunne, ettei pitäisi lähteä ollenkaan, ennen kuin se ja tämä ja tuo on vielä tehty. Onkohan tämä jotain orastavaa työnarkomaaniutta? Toivottavasti ei. Nyt tilanne näyttää kuitenkin niin hyvältä, että aion pakata huomenna tavarat mukaan ja lähteä kohti Tamperetta, mikäli se on mitenkään mahdollista. Petyn äärimmäisen paljon, jos ei ole.

Kävin Helsingissä tapaamassa vanhaa ystävää.  Agendassa oli hauskoja maisemia, nuudeliruokaa, lippiksen metsästystä ja kalliokiipeilyä. Tultiin tuolta punaisen rakennuksen oikeasta nurkasta ja laskeuduttiin kuvan vasempaan alanurkkaan.

Matkalla alas.

Rannassa oli myös hanhia!

Meri tuoksui hyvältä, löysin lippiksen ja uuden ja kivan kaulahuivin (on ehkä vähän fiksaatio kivoihin huiveihin) ja ruoka oli oikein hyvää, vaikka aikamoinen hiilariöveri olikin. Reissu oli kuitenkin oikein onnistunut ja hyvää vastapainoa opparin kirjoitukselle, mitä luonnollisesti jatkoin heti, kun pääsin takaisin kotiin…

Nyt on taas vähn päätön ja hännätön postaus, mutta ei anneta sen haitata.

Missä vaiheessa tämä päivä alkoi? En tiedä. Toivottavasti se loppuisi mahdollisimman pian.

Ensinnäkin nukuin yöllä ehkä neljä tuntia. Oma valinta tosin, ja nukkumaan mennessä sitä pohdiskeli, että aamulla ottaa päähän. No, ei oikeastaan kauheasti ottanut päähän, nouseminen oli vain lähes mahdotonta. Sen jälkeen en muista… mitään, ennen kuin pääsin työmaalle. Tai no, pieniä palasia. Kävelin kaiketi rautatieasemalle, mutta en ihan ehtinyt siihen junaan, johon olin ajatellut. Onneksi seuraava tuli puolen tunnin päästä.

Menin siis kahville, mutta jostain syystä sain pahaa tazzaa eteeni. Ei mitään käsitystä siitä, kun ostin lipun tai nousin junaan tai matkustin junassa. Havahduin vaan välillä siihen, että kaveri olisi seissyt vieressä, mutta kun sai silmät auki, ei häntä ollut mailla halmeilla. Onnistuin kuitenkin vaihtamaan junaa ja kävin varmankin pankkiautomaatilla ja matkustin bussilla, koska seuraava kirkkaampi muisto eilisen jälkeen onkin se, miten keräilin näytteitä opinnäytetyötäni varten työpaikalla. Pääsin melko hyvissä ajoin lähtemään pois ja sain opinnäytetyön käytännönosuuden ihan hyvin alkuun.

Nukuin pienet päikkärit ja lähdin sitten pikkusiskojen kera kenkäkauppaan ja geokätköilemään. En oikein tiennyt millaisia kenkiä lähdin metsästämään, mutta tarve oli akuutti. Edelliset kävelykenkäni olivat kuluneet niin puhki, että niistä on tullut nyt viime aikoina järjetön rakkula aina kantapäähän. Kiertelin sitten Hyvinkään uuden hienon kauppakeskuksen kenkäkauppoja ja vastaan tuli tällaiset:

Nehän ovat oivalliset ja niissä on kaikki, mitä kengässä täytyy olla. Goretex-kalvo ja kaikki. Tukevat, hyvät kävellä, vedenpitävät ja niillä voi tarpoa hankalammassakin maastossa. Nyt voi taas hyppiä vesilätäköissä ja kävellä keväisen pehmeässä metsässä tahi pellolla ilman että varpaat kastuvat. Olen aina sanonut, että liian kylmä tai märkä sää on vain huonot vaatteet, ja ihminen pysyy tyytyväisenä niin kauan kuin varpaat pysyvät kuivina. Lisäksi nuo eivät ole kuitenkaan kumisaappaat, joten kehtaa ehkä mennä baariinkin ne jalassa. Lisäksi ne oli hyvässä tarjouksessa!

Etsittiin sitten tosiaan pari geokätköä. Olin onnellinen kävellessäni ulkona huppari päällä, siis ilman takkia, ja kuunnellessani Statelessia. Siitä on napattu yhtä absurdi ja tarpeeton kuva, kuin mitä tämä päivä on ollut.

Bonuksena vielä http://nyanwaits.com/

Mukava aamu sisältää seuraavaa:

• Ei kiirettä mihinkään
• Vasta puristettua appelsiinimehua
• Hyvä kirja
• Herätys on tapahtunut silloin, kun keho ja mieli ovat halunneet herätä
• Tieto siitä, että päivästä on tulossa hyvä
• Edellinen päivä on ollut mainio
• Taustalla soi hyvä musiikki (nyt Zero 7:n Simple Things -albumi)