Muumilimppari maistuu edelleen yhtä hellyyttävän ällöttävältä kuin lapsena ja Leikaksen kirjasta tulee jonkin verran sankarini Markus Kajo mieleen. Kalenteri näyttää liian täydeltä siihen nähden, ettei koulua ole enää paljoa jäljellä ja työvuorolistat kesäkuun loppuun ovat ihan hyvät.

Ja mitä luennolla käsiteltiin… Puhdastilapukeutumista, tutkimuslaboratorioiden laatu on kurssin otsikko. Harmittaa, että kaikkein kiinnostavimmat luennot ovat aina näitä hieman toisarvoisilla kursseilla. Ja kirjan avasin oikeasti vasta kahvitauon alussa.

Olen lukenut aika paljon viime aikoina, koska olen yrittänyt vältellä etenkin opinnäytetyön tekoa. Olen lukenut Pulkkista, Rotkoa, Sinisaloa ja nyt on menossa tosiaan tuo Leikas. Taidan olla pikkuhiljaa hivuttautumassa takaisin nuoruuteeni ja karvainen, (lähes) ikiunta nukkuva idealisti liikuttelee hieman levottomana korviaan ja odottaa ateriaansa erityisesti suomalaisista klassikkokirjoista. Taidan seuraavaksi lukea uudemman kerran Sinuhen ja sen jälkeen Umberto Ecoa.

Olen nyt kovasti jännän äärellä. Kerron lisää kunhan olen varmistanut jännän todelliset ääret toivottavasti mahdollisimman pian :)

Terveisiä Hyvinkäältä. Huominen on töitä, joten tulin jo nyt äidin luokse yöksi. On ihan järjettömän turhautunut, levoton ja keskittymiskyvytön olo. Sietäisi mennä istumaan keskelle (kävely-, tai muuta vähän liikennöityä) tietä ja pohdiskella elämää. Voisi myös lukea taas kerran Supernaiivin, se saattaisi auttaa myös.

Mahani päälle hyppäsi joku aika sitten seitsemän kiloa kissaa. Tässä se nyt hölmön näköisenä möllöttää.

Pää käy ylikierroksilla. Ääääh.

Uusi puhelimeni on niin hieno, että siihen sai näpsäkästi ladattua wordpress-softan, jota tässä parhaillaan testailen. Mauno-kissakin
pääsi osaksi tätä postausta. En muista, olenko kertonut Manulista kovin paljoa, joten nyt seuraa pieni esittely.

Mauno on syntynyt 3.7.2011 oriveteläisessä (Stallion Water, har har har) maatalossa. Sillä on neljä sisarusta ja se on punavalkoinen komea kollipoika. Luonteeltaan se on maailman herttaisin ja ihmisrakkain otus ja sen lempipuuhaa on käydä kanssani suihkussa. Kynsien leikkaamisesta se ei tykkää yhtään ja siitä todisteena minulla onkin muutamia arpia käsivarsissa.

Olen tehnyt loistavan musiikillisen löydön kaverini autosta. Bändin nimi on Apaches, ja orkesteri soittaa kaikkia hauskoja covereita, kuten Don’t Cry For Me, Argentina Evita-musikaalista ja Rod Stewartin Sailing, joka soi nyt. Sitä laulettiin ala-asteella paljon. Näitä biisejä on hauska kuunnella, ne ovat iloisia ja niistä tulee hyvä mieli.

Hyvin toimii WP-softa. Sehän tarkoittaa sitä, että blogaus on entistä helpompaa ja sitä voi mukavasti tehdä vaikka bussista. En tosin tällä hetkellä liiku juurikaan bussilla, koska fillari on kivempi liikuntaväline. Junassa kuitenkin tulee jonkin verran työvuorojen takia istuskeltua.

I’m flying, I’m flying
Like a bird cross the sky
I’m flying, I’m flying
To be with you, to be free

Mieleni tekisi lähteä metsään. Nyt.

Eilen illalla kävin geokätköilemässä Tampereen itäisellä puolella. Teiskontien varressa oli jokin etanoiden kansanvaellus. Hirveä määrä kotiloita ryömi tien toiselle puolelle. Muutama retardietana yritti mennä kyllä väärään suuntaan, mutta lähes kaikki ylittivät kevyen liikenteen väylää Teiskontietä kohti.

Tänään ohjelmassa oli muutama lempääläläinen kiva geokätkö ja ruokaa Kirskaanniemessä. Menu sisälsi vihanneksia ja porsaan sisäfilettä hiilloksessa kypsytettynä, bearnaise-kastiketta sekä raejuustoa ja jälkiruuaksi teetä.

Ruuanjälkeinen ylivalottunut tyytyväisyys. Maisemat olivat kauniita ja ruoka sekä mieli oikein hyvä. Olen onnellisimmillani nuotiolla savun tuoksussa, auringonvalossa ja metsässä.

Tänään on sen sijaan ollut mukava päivä, vaikka nukuinkin huonosti. Kissa söi koko yön sohvapöydällä olevaa kukkaa ja minä toivoin kukan olevan erittäin myrkyllinen ja koituvan kissan kohtaloksi ennen aamuyötä, jotta saisin jossain vaiheessa nukkua. En saanut. Tänään raahauduin sairaalalle puoli yhdeksäksi ja ajoin näytteitä sitä mukaa kun niitä tuli ja luppoajan käytin itse raportin kirjoittamiseen. Tuntuu, ettei se ole edes alussa vielä, vaikka sivuja on jo 36. Suurin osa teoriatiedosta puuttuu, mutta kyllä se varmaan tästä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni oli tänään sellainen olo, että töistä lähteminen johonkin tiettyyn aikaan tuntuu älyttömältä ajatukselta. Normaalisti joku jatkaa aina töitä siitä, mihin on itse jäänyt ja työt tulee kyllä tehtyä, mutta tämän opinnäytetyön kanssa asian laita on ihan toinen. Sitä tietää, että seuraavana päivänä on jatkettava tasan siitä, mihin on jäänyt edellisenä. Siitä seuraa se tunne, ettei pitäisi lähteä ollenkaan, ennen kuin se ja tämä ja tuo on vielä tehty. Onkohan tämä jotain orastavaa työnarkomaaniutta? Toivottavasti ei. Nyt tilanne näyttää kuitenkin niin hyvältä, että aion pakata huomenna tavarat mukaan ja lähteä kohti Tamperetta, mikäli se on mitenkään mahdollista. Petyn äärimmäisen paljon, jos ei ole.

Kävin Helsingissä tapaamassa vanhaa ystävää.  Agendassa oli hauskoja maisemia, nuudeliruokaa, lippiksen metsästystä ja kalliokiipeilyä. Tultiin tuolta punaisen rakennuksen oikeasta nurkasta ja laskeuduttiin kuvan vasempaan alanurkkaan.

Matkalla alas.

Rannassa oli myös hanhia!

Meri tuoksui hyvältä, löysin lippiksen ja uuden ja kivan kaulahuivin (on ehkä vähän fiksaatio kivoihin huiveihin) ja ruoka oli oikein hyvää, vaikka aikamoinen hiilariöveri olikin. Reissu oli kuitenkin oikein onnistunut ja hyvää vastapainoa opparin kirjoitukselle, mitä luonnollisesti jatkoin heti, kun pääsin takaisin kotiin…

Nyt on taas vähn päätön ja hännätön postaus, mutta ei anneta sen haitata.

Ensinnäkin nukuin yöllä ehkä neljä tuntia. Oma valinta tosin, ja nukkumaan mennessä sitä pohdiskeli, että aamulla ottaa päähän. No, ei oikeastaan kauheasti ottanut päähän, nouseminen oli vain lähes mahdotonta. Sen jälkeen en muista… mitään, ennen kuin pääsin työmaalle. Tai no, pieniä palasia. Kävelin kaiketi rautatieasemalle, mutta en ihan ehtinyt siihen junaan, johon olin ajatellut. Onneksi seuraava tuli puolen tunnin päästä.

Menin siis kahville, mutta jostain syystä sain pahaa tazzaa eteeni. Ei mitään käsitystä siitä, kun ostin lipun tai nousin junaan tai matkustin junassa. Havahduin vaan välillä siihen, että kaveri olisi seissyt vieressä, mutta kun sai silmät auki, ei häntä ollut mailla halmeilla. Onnistuin kuitenkin vaihtamaan junaa ja kävin varmankin pankkiautomaatilla ja matkustin bussilla, koska seuraava kirkkaampi muisto eilisen jälkeen onkin se, miten keräilin näytteitä opinnäytetyötäni varten työpaikalla. Pääsin melko hyvissä ajoin lähtemään pois ja sain opinnäytetyön käytännönosuuden ihan hyvin alkuun.

Nukuin pienet päikkärit ja lähdin sitten pikkusiskojen kera kenkäkauppaan ja geokätköilemään. En oikein tiennyt millaisia kenkiä lähdin metsästämään, mutta tarve oli akuutti. Edelliset kävelykenkäni olivat kuluneet niin puhki, että niistä on tullut nyt viime aikoina järjetön rakkula aina kantapäähän. Kiertelin sitten Hyvinkään uuden hienon kauppakeskuksen kenkäkauppoja ja vastaan tuli tällaiset:

Nehän ovat oivalliset ja niissä on kaikki, mitä kengässä täytyy olla. Goretex-kalvo ja kaikki. Tukevat, hyvät kävellä, vedenpitävät ja niillä voi tarpoa hankalammassakin maastossa. Nyt voi taas hyppiä vesilätäköissä ja kävellä keväisen pehmeässä metsässä tahi pellolla ilman että varpaat kastuvat. Olen aina sanonut, että liian kylmä tai märkä sää on vain huonot vaatteet, ja ihminen pysyy tyytyväisenä niin kauan kuin varpaat pysyvät kuivina. Lisäksi nuo eivät ole kuitenkaan kumisaappaat, joten kehtaa ehkä mennä baariinkin ne jalassa. Lisäksi ne oli hyvässä tarjouksessa!

Etsittiin sitten tosiaan pari geokätköä. Olin onnellinen kävellessäni ulkona huppari päällä, siis ilman takkia, ja kuunnellessani Statelessia. Siitä on napattu yhtä absurdi ja tarpeeton kuva, kuin mitä tämä päivä on ollut.

Bonuksena vielä http://nyanwaits.com/

Mukava aamu sisältää seuraavaa:

• Ei kiirettä mihinkään
• Vasta puristettua appelsiinimehua
• Hyvä kirja
• Herätys on tapahtunut silloin, kun keho ja mieli ovat halunneet herätä
• Tieto siitä, että päivästä on tulossa hyvä
• Edellinen päivä on ollut mainio
• Taustalla soi hyvä musiikki (nyt Zero 7:n Simple Things -albumi)

• Hampaita pestessä hammasharjastan ääni alkaa pienentyä ja yhtäkkiä harjasta loppuu akku, joten leegojen puhdistus täytyy suorittaa käsipelillä loppuun.
• Keskustan Punnitse ja Säästä menee kiinni arki-iltaisin seitsemältä, Hervannan kahdeksalta. On ikävää tajuta 10 yli seitsemän, että ei sitten ehtinytkään keskustaan, joten täytyy tehdä retki Hervantaan. Sinne on pitkä matka.
• Inhoan polkupyöräilyä, mutta en voi silti kiistää etteikö fillari olisi ihan kätevä kulkuväline. Talven jälkeen on joka kerta yhtä tympeää mennä pyörävarastoon ja todeta, että kumit ovat ihan tyhjät, eikä niitä saa täyttymään sitten millään.
• Siinä vaiheessa, kun tenttiin lukiessa luentomateriaalien yhdessä slidessa lukee “Todellisuus on monimutkainen, eikä yhtä oikeaa todellisuutta ole olemassa” ja seuraavassa “Työ on vireyden ja elämänilon lähde” voi ihan hyvällä omallatunnolla pohtia, että onneksi tuli tehtyä ristisanatehtäviä luennolla. Miksi tästä täytyy olla tentti?
• Pyykkien ripustaminen on ärsyttävää ja puhtaiden pyykkien viikkaaminen on vielä ärsyttävämpää. Miksi ne eivät voisi vain siirtyä pyykkinarulta kaappiin? En tajua.

Iloa ja riemua olen sen sijaan saanut viime aikoina erityisesti teenjuonnista, Monty Pythonin Lentävästä sirkuksesta sekä pienistä materialistisista hankinnoista. Sellaisia ovat mm. vaaleanruskea laukku, johon mahtuu kaikki olennainen kaikkea varten, mangon ja papaijan tuoksuinen suihkusaippua (se ON ällömakea), vaaleanvihreä lompakko sekä jo alkuvuodesta kuolaamani sinivalkoinen huppari. Uusia teelaatuja olen myös keräillyt ja suosikkejani on Chaitee (inkivääri, kaneli, kardemumma, pippuri) ja lime-kaneli-rooibos.

Olen myös löytänyt taas lukemisen riemun. Viimeisen ehkä viiden vuoden aikana olen lukenut tosi vähän, sillä koulua varten on joutunut lukemaan niin kamalan paljon, ettei ole kiinnostanut enää lukea lisäksi proosaa. Nyt kuitenkin, vähitellen, olen taas innostunut. Teininä luin ihan hirmu paljon ja vaikka mitä. Tykkäsin erityisesti klassikkokirjallisuudesta, koska olin nuori ja idealistinen. Viime viikolla kävin lainaamassa kirjastosta kestosuosikkikirjailijani teoksia; lainasin Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita sekä Linnunaivot. Ensimmäisen olen lukenut ehkä 14-vuotiaana, ja nyt on hauska todeta, miten paljon uusia tasoja hieman vanhempana luettuna kaikki ne novellit saavat. Toinen on minulle vielä uusi. Olen kuitenkin lukenut monta Sinisalon romaania useampaan kertaan, ja en usko että Linnunaivotkaan pettävät.

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on kerrassaan loistava kirjan nimi. Päässäni syttyy joka kerta pieni iloinen liekki, kun edes ajattelen koko nimeä. Se on niin ihanan absurdi, kuten kaikki ajatuksenikin. Ystäväni on huutanut minulle viime aikoina useamman kerran, että “Miten sulle tulee hei edes mieleen ajatella MITÄÄN tollasta!” kun olen kertonut hänelle aivoituksiani. Päässäni on kaksi teoriaa, joita aion vielä vähän hioa ennen kuin julkaisen ne tässä blogissa.

Täytyy sanoa, että tämä postaus on taas aikamoista sillisalaattia ja ajatuksenvirtaa (no se tosin on minulle ihan ominaista). Se johtuu siitä, että kirjoitettavaa kyllä kertyisi vaikka kuinka paljon, mutta aika ei kerta kaikkiaan riitä sen suoltamiseen ulos. Olen käytännössä naimisissa kouluni kanssa, joten vapaa-ajan ongelmia ei totisesti ole ja paljon kaikkea jää tekemättä, vaikka kuinka haluaisi. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa alkanut tuntua siltä, että ehkä valmistunkin jonain päivänä, vaikka kaikki asiat ovatkin ihan keskeneräisiä vielä. Muutama aine on kuitenkin jo kokonaan suoritettu ja ensi syksyn harjoittelupaikan sain juuri sieltä, mistä halusinkin. Elämä on siis ihan mallillaan, vaikka välillä onkin hieman epätoivoinen olo kaiken kanssa.

Loppukaneetiksi: “Pystymetsää ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalanpelkoo“

Nyt lempparisalaattia (rucola-tomaatti-kurkku-sitruunapippuri) tonnikalalla ja ananaksella höystettynä ja kohta hiihtämään keväthangille <3 Elämä on riemua.